On taas se aika vuodesta...

 ...nimittäin Roosa nauha -kampanjan. Ensimmäisen Roosa nauhani ostin vasta viime vuonna. Vaikka asia ja sen tärkeys ovat olleet tiedossa, vaati se näköjään omakohtaisen kokemuksen, ennen kuin tätä kampanjaa lähdin tukemaan. Nyt ostan nauhan taatusti joka vuosi. Aion säilyttää ne ajatuksella, että jokainen nauha on taas yksi eletty vuosi lisää. Jos saan kokoon viisi nauhaa, olen jo hyvin lähellä pääsyä siihen lähes 90 prosentin ryhmään, joka on elossa viisi vuotta rintasyöpädiagnoosin jälkeen.

Blogin kirjoittamisen rintamalla on ollut nyt hiljaisempaa. Hoitojen päätyttyä olen ehkä yrittänyt työntää koko syöpäasian mielestäni. Olen terve, syöpä on poissa, ja yritän jaksaa uskoa, ettei se takaisin tule. Asiasta muistuttaa tehokkaimmin hormonilääkitys, jota siis syön ainakin viisi, ehkä jopa kymmenen vuotta. Kuumat aallot, jotka olivat lääkityksen alussa hyvinkin pahat, helpottivat hieman noin puolen vuoden kohdalla. Nekin tuntuvat menevän kuitenkin kausittain ja nyt olen taas muutamia viikkoja hikoillut enemmän. Eikä kylmä ole viimeisen vuoden aikana vaivannut muutenkaan. Kun mieheni lämmittää uunia ja vetää villapaitaa päälleen, minä pyyhin T-paitasillani hikeä otsalta.

Kuvittelin myös, etten hoitojen loputtua olisi enää riskiryhmäläinen. Olin väärässä, sillä terveysasemalta soitettiin ja sain ajan kolmanteen korona
rokotukseen, koska "kuulut tuon syöpäsairautesi takia riskiryhmään". *Huokaus*

Tämän vuoden Roosa nauhan on suunnitellut Eva Wahlström.