Vuosi patin löytymisestä

Juuri näihin aikoihin viime vuonna tulin tietoiseksi patista rinnassani (siitä kerroin postauksessa Tästä kaikki alkoi). Näin jälkikäteen ajatellen en olisi arvannut, mikä hoitorumba edessä on (vaikka mielessäni varauduin myös pahimpaan). Minulla taisi olla silloin vielä käsitys, että jos syöpä ei ole levinnyt, kasvain vaan leikata napsautetaan pois ja siinä se. En edes ajatellut, että niin pieni patti (yhdeksän millimetriä, kuten myöhemmin kävi ilmi) olisikin niin aggressiivinen, että vaatii kaikki hoidot talttuakseen.

Olen nyt mietiskellyt noita aikoja ja ihmettelen yhä sitä, miten tyynesti jaksoin odottaa sen reilun kuukauden, joka meni mammografiaan pääsyyn. Paljon auttoi Syöpäjärjestöjen neuvontapalvelusta saamani tieto, ettei kuukaudessa ehdi tapahtua mitään radikaalia, vaikka kyse olisikin syövästä. Ei varmasti ollut päivääkään, ettenkö asiaa olisi miettinyt, mutta en sitä juurikaan murehtinut tai siitä ahdistunut. Ja tietysti jaksoin toivoa, ettei se sittenkään olisi…

Jo ennen syöpädiagnoosia olen aina ollut kiitollinen siitä, että olen terve, ja ymmärtänyt, ettei se ole itsestään selvää. Ja kuitenkin, kuitenkin jossain alitajunnassa on tainnut piillä se ajatus, että vakavat sairaudet sattuvat muiden, eivät minun kohdalleni. Syöpä on jättänyt ison kolhun luottamukseeni omaa terveyttäni, pystymistäni ja jaksamistani kohtaan. Siinä koki niin konkreettisesti haavoittuvuutensa ja sen, miten elämä voi mullistua ihan hetkessä.

Mitä enemmän aikaa kuluu, sen suuremmaksi kasvaa myös pelko syövän uusimisesta. Eniten tietysti pelkään, että syöpä uusii, eikä olekaan enää parannettavissa. Mutta mietin myös sitä, miten jaksaisin käydä kaiken tämän läpi uudestaan. Kun rankimmat hoidot olivat kesken, sitä meni vaan päivä kerrallaan. Mutta näin jäljestä päin ajateltuna hoitorupeama tuntuu tavattoman rankalta.

Mutta kuitenkin, vuosi on mennyt, olen terve ja voin hyvin. Toivottavasti voin kirjoittaa samaa myös ensi vuonna tähän aikaan.

Kuumat aallot vs. minä, 2–0

Kuten viime postauksessa kerroin, luovutin hormonilääkityksen aiheuttamien kuumien aaltojen edessä ja kävin apteekista vaihdevuosioireisiin tarkoitettua Ergotaminia. Ei auttanut. Aloitin yhdellä tabletilla illalla, mutta kohta otin jo määrätyn kaksi tablettia kolme kertaa päivässä. Reilun viikon kuluttua lopetin. Toinen erävoitto kuumille aalloille. Nyt harkitsen, käynkö vielä tuon Ergotaminin tujumman version eli sen, jolla on väsyttävä vaikutus.

Kohta vuoden kestänyt leppoisa oleskeluni järkkyy, kun aloitan ensi viikolla kuukauden pituisen työpätkän! Tosiaan, en ole ollut kokopäivätöissä sitten viime kevättalven. Ensin lähes seitsemän kuukauden sairausloma, sitten keikkaluontoisia hommia silloin tällöin. Nyt olisi sitten edessä neljän viikon talvilomasijaisuus. Huomasin miettiväni, miten pystyn ja jaksan. Sitten muistutin itseäni, että miksi en jaksaisi. Hoidot jatkuvat, mutta olen (tietääkseni) terve. Jaksamiselle ei ole muuta estettä kuin tämä totuttu joutilaisuus. Nyt on todellakin aika alkaa pyristellä irti tästä syöpämoodista normaaliin elämään.

Kuumat aallot vs. minä, 1–0

Luovutusvoitto kuumille aalloille. Olen syönyt hormonilääkitystä kohta kolme kuukautta ja kuten aiemassa postauksessa kerroin, kuumat yöt alkoivat välittömästi. Sen jälkeen ei ole varmasti ollut yhtään yötä, etten olisi vähintään kerran kiehunut lakanoiden välissä.

Luokittelin nuo kuumakohtaukset leikkisästi kolmeen kategoriaan: pi
eni kuuma, keskikokoinen kuuma ja iso kuuma. Pieni kuuma iskee monesti heti nukkumaan mennessä, mutta siihen riittää yleensä, kun potkii peittoa vähän vähemmäksi. Keskikokoinen kuuma vaatii peiton heittämisen kokonaan, mutta menee ohi muutamassa minuutissa, kun malttaa maata rauhassa paikallaan. Iso kuuma taas ei meinaa millään hellittää. Tyyny ja patjakin tuntuvat sata-asteisilta ja usein on noustava hetkeksi ylös. Voi mennä kymmenkunta minuuttia, ennen kuin helpottaa. Hyvänä yönä saatan selvitä yhdellä pienellä ja yhdellä keskikoisella, hankalimpina öinä kuumia on jopa puolenkymmentä, joista parikin isoa.

Lääkärihän määräsi noita sivuvaikutuksia varten Ergotamin-nimistä, vaihdevuosioireisiin tarkoitettua lääkettä. Olen kuitenkin yrittänyt sinnitellä ilman, koska en haluaisi syödä yhtään lääkettä, jos ei ole pakko. Nyt nostin kuitenkin kädet pystyyn, sen verran tuskastuttuvia yöt välillä ovat. Lääkkeestä on kahta versiota, toisessa vaikuttavana aineena lisäksi fenobarbitaali, jolla voi olla väsyttävä vaikutus. Päätin yrittää ensin tuota ”kevyempää” vaihtoehtoa.

Luin netistä ihmisten kokemuksia ko. lääkkeestä, ja kuten arvata saattaa, vaikutuksia oli lähes yhtä paljon kuin käyttäjiäkin. Yksi oli saanut lääkkeestä hyvin apua, toinen ei ollenkaan. Ja kaikkea siltä ja väliltä. Nyt vaan sitten jännäämään, jatkuvatko minun kuumat yöni.