Rankka vuosi?

Vuosi 2020 lähestyy loppuaan. Ei olisi todellakaan vuosi sitten osannut aavistaa, mitä se tuo tullessaan. En minä, eikä moni muukaan ihminen koko maailmassa. Vaikka korona on pistänyt kaikkien elämän sekaisin, omassa elämässäni kuitenkin isompi asia oli rintasyöpädiagnoosi.

Useampikin on sanonut minulle, että "sinulla on ollut rankka vuosi". Onko minulla ollut? Kyllä ja ei. Oli rankkaa löytää rinnastaan kyhmy, ja oli rankkaa odottaa yli kuukausi epätietoisuudessa mammografiaan pääsyä. Oli rankkaa saada syöpädiagnoosi ja rankalta tuntuivat välillä hoidotkin.

Mutta toisaalta. Olin lähes seitsemän kuukautta sairauslomalla. Minun ei tarvinnut ajatellakaan töitä, sain keskittyä täysin leikkauksesta paranemiseen ja hoidoista toipumiseen. Minulla ei ole omaa perhettä tai laumaa ystäviä, mutta muutamat läheiset ihmiset ovat auttaneet todella paljon. Avomieheni on ollut kullanarvoinen, hän on paitsi kuskannut minua hoitoihin, myös jaksanut kuunnella ja tukea, ja hoitanut kaikki käytännön hommat, kun en itse ole jaksanut. Myös siskoni ovat olleet kultaisia. Auttelemme yhdessä iäkkäitä vanhempiamme ja siskot ovat olleet aina valmiita hoitamaan minun ruohonleikkuu- tai kauppavuoroni, jos en ole kyennyt.

Kaiken kaikkiaan, minun ei ole tarvinnut jaksaa yhtään enempää, kuin olen jaksanut. Normaalielämässä joutuu usein venymään, mutta nyt ei tarvinnut. Lisäksi olen saanut todella hyvää hoitoa, päässyt päivystykseen, lääkärille ja osastolle aina ja nopeasti, kun tarve on vaatinut. Näiden asioiden valossa vuoteni ei ole ollut rankka.

Vuosi 2020 on ollut poikkeuksellinen, mutta hyvä. Siihen on mahtunut paljon hyviä päiviä, hyviä asioita ja se on ollut myös omalla tavallaan kasvattava. Ensi vuonna toivoisin elämän kuitenkin taas palaavan entisille raiteilleen, niin omalta kuin kaikkien muidenkin osalta. Onnea ja terveyttä kaikille tulevaan vuoteen!

Kuumat yöt

Enkä valitettavasti viittaa tuolla otsikolla niihin tunnelmiin, joista Kari Tapio samannimisessä biisissä laulaa.

Olen nyt syönyt hormonilääkettä reilun kuukauden. Nuo "kuumat yöt" alkoivat lähes välittömästi lääkityksen alettua. Se onkin oikeastaan ainoa tai ainakin hankalin sivuvaikutus. Kuukautisia tosin ei ole kuulunut (saanenko jo heittää niille lopullisesti hyvästit?) ja lääkitys myös kerää kroppaan nestettä, mikä ilmenee aamuisin etenkin sormien turvotuksena.

Mutta se kuuma. Noita kuumia aaltoja on joskus päivisinkin, mutta ei niin paljon eikä niin häiritseviä kuin öisin. Onneksi en hikoile, kuten kortisonilääkityksen aikana, jolloin nukuinkin pyyhe tyynyn suojana. Nyt on vaan yksinkertaisesti kuuma, joka iskee hetkessä. On pakko potkia peitto pois ja silti tuntuu, että sulan patjaan kiinni ja että on pakko nousta ylös. Alkuun nousinkin, mutta huomattuani kuuman menevän ohi yhtä nopeasti kuin se alkoikin, yritän pysytellä sängyssä. Se helpottaa muutamassa minuutissa.

Kuumia aaltoja tulee ehkä kahdesta neljään kertaa yössä. En ole normaalistikaan mikään hyvin nukkumisen mestari, mutta yöt ovat kyllä nyt todella levottomia. Kuuman helpotettua ehdin joskus nukahtaa ilman peittoa ja tietysti herään sitten kohta kylmään.

Tokihan lääkäri määräsi näidenkin oireiden varalle lääkettä. En kuitenkaan ihan kevein perustein haluaisi aloittaa taas uutta lääkettä uusine mahdollisine sivuvaikutuksineen. Joten ainakin toistaiseksi aion viettää yöni edelleen kuumissa tunnelmissa.

Ylläreitä fyssarilla

Kävin fysioterapeutilla. Käynti ei liittynyt mitenkään rintasyöpään, ja liittyi kuitenkin, koska kaikki näyttää nykyään jollain tapaa liittyvän siihen.

Käyntini syy oli käden puutuminen, vanha vaiva, joka on kiusannut jo kauan ennen kuin syövästä oli tietoakaan. Itse asiassa tuota vaivaa ei sairausloman aikana juuri ollut, mutta nyt kun olen palaillut töiden ja treenaamisen ääreen, se paheni taas.

Fysioterapeutti totesi oikean olkapääni olevan selvästi vasenta alempana (tämän huomasin sitten peilistä katsoessani itsekin), mikä taas aiheuttaa hartiaan jännitystilan ja käden puutumisen. Hän totesi, että vaikka leikkaus ei tuota virheasentoa olekaan aiheuttanut, niin sen korjaantumista ei ainakaan auta rinnan kupeessa kiristävä arpi. Kysyi, miten olen arpea hoitanut. No en mitenkään.

Arpea tulisi (olisi tullut) hoitaa hieromalla sitä pyörivin liikkein kosteusvoiteen kanssa jopa kymmenkunta minuuttia päivässä. Mitään tällaista ohjetta en muista saaneeni, korkeintaan neuvottiin rasvaamaan arpea alkuun (minkä teinkin, kun iho kuivui). Olisi kai pitänyt itse etsiä tietoa aktiivisemmin.

Toinen ylläri oli se, kun fyssari totesi, että hieronnassa tai muissa vastaavissa hoidoissa minun ei tulisi käydä pariin vuoteen. Tämä siksi, että hieronta voi aktivoida elimistössä mahdollisesti yhä olevia syöpäsoluja. Huh! Hyvä että tämä tuli esille, sillä olin juuri puntaroinut fysioterapiaan ja hierontaan menemisen välillä, kun luulin tuon puutumisen johtuvan jostain hartiajumista.

Olen nyt sitten yrittänyt pyöritellä tuota arven aluetta kosteusvoiteen kanssa. Minun on vaikea koskea arpeen, on ollut leikkauksesta asti. Arpi on siisti ja sen väri on vaalentunut huomattavasti, mutta minusta se on ruma, kova ja ikävän tuntuinen. Ei auta kuin yrittää tulla sen kanssa sinuiksi ja hyväksyä, että arpi on nyt osa minua ja elettyä elämää.