Loppu hormonien hyrräämiselle

Eilen oli sitten viimeinen sädehoito. Kuten tuolla kommenteissa joku kirjoittikin, äkkiä se loppujen lopuksi meni, vaikka kuukausi sitten neljän viikon kulkeminen keskussairaalassa tuntui valtavalta urakalta. Rinnan iho on kestänyt hyvin, ainoastaan vähän arkuutta ja punoitusta on ollut. Väsynyt olen edelleen, mutta yhäkään en tiedä johtuuko se sädehoidosta, hoidoissa kulkemisesta vai tästä vallitsevasta passiivisesta elämäntyylistä yleisesti.

Hoidon jälkeen minulla oli aika lääkärille, aiheena nyt alkava hormonihoito. Rintasyövistä suurin osa (kuten minullakin) on hormonipositiivisia, jolloin naishormonit voivat edistää syövän kasvua. Hormonilääkityksen vaikutus perustuu siihen, että se estää syöpäsoluja käyttämästä hormoneja hyväkseen. Hormonilääkityksiäkin on erilaisia, minulle määrättiin Tamofenia, ja sitä otetaan tabletteina päivittäin viiden vuoden ajan.

Hormonilääkityksen sivuvaikutukset muistuttavat vaihdevuosioireita: hikoilua, kuumia aaltoja, mielialan vaihtelua, unettomuutta, painonnousua... Näihin mahdollisiin oireisiin lääkäri määräsi kahtakin erilaista lääkettä. Lisäksi saan ajan gynekologille, koska minulla on käytössä ehkäisyrengas, eikä hormonaalinen ehkäisy ole lääkärin mukaan hyvä vaihtoehto hormonihoitojen aikana. Lääkityksen olisin voinut aloittaa heti, mutta voin kuulemma myös "hengähtää" tässä pari viikkoa. Ja itseasiassa lääkäri suosittelikin parin viikon hengähdystä, että tuo ehkäisyn vaikutus ehtii lakata.

Täytyy sanoa, että tässä kohtaa tuntuu taas aika masentavalta. Ensinnäkin jo se, että joudun popsimaan viisi vuotta lääkettä päivittäin. Minulla kun ei ole aiemmin ollut mitään säännöllistä lääkitystä. Mutta tietysti vielä enemmän se, mitä vaikutuksia tuolla hoidolla on. Nehän ovat tietysti yksilöllisiä ja parhaassa tapauksessa mitään oireita ei edes tule. Ja lisäksi niihin löytyy lääkkeet. Mutta siitä huolimatta näen jo itseni kärttyisenä, hikoilevana ja ylipainoisena ämmänä.

Näillä mietteillä parin viikon huilille ja sitten pilleriä huuleen.

Vielä kerran sytostaateista

Nyt kun sytostaattihoidot ovat olleet onnellisesti ohi jo jonkin aikaa, ajattelin vielä palata aiheeseen ja summata, mitä sivuvaikutuksia ne loppujen lopuksi saivat aikaan (ja jätän tästä nyt pois kaikki niin sanotut välilliset vaikutukset kuten ientulehdus, verenmyrkytys ym.).

Suun kipeytyminen ja makuaistin muutokset

Tämä oli ensimmäisiä oireita ensimmäisen dosetakselihoidon jälkeen ja alkoi muutaman päivän kuluttua. Suu oli todella arka ja jouduin vaihtamaan hammasharjan pehmeämpään ja hankkimaan vaahtoamatonta hammastahnaa. Bepanthen-imeskelytabletit auttoivat myös asiaa. Seuraavien hoitojen jälkeen suun kipeytymistä ei enää tullut, mutta makuaisti muuttui kaikkien kolmen dosetakselihoidon jälkeen. Kaikessa, jopa vedessä, tuntui olevan outo sivumaku. Ruoka kuitenkin maistui, eniten harmitti ehkä se, että ensimmäisistä tuoreita mansikoista meni nautinto.

Kuumeilu

Lievä kuume tai vähintäänkin ylilämpö oli seurana jokaisen hoidon jälkeen. Pisimmillään lämpö keikkui 37 asteen kieppeillä reilun kuukauden yhtä mittaa. Varsinaista kuumettahan tuo ei ole, mutta sai olon tuntumaan sairaalta ja väsyneeltä.

Hikoilu

Huh, tätä riitti! Suurin syy hikoiluun oli kortisoni, mutta hikeä puski kyllä silloinkin, kun kortisonilääkitys ei ollut päällä. Tuokin lievä kuumeilu saattoi tietysti vaikuttaa. Viimeisten hoitojen ajan pidinkin jatkuvasti pyyhettä tyynyliinan päällä, melkein joka yö kun sai herätä pää märkänä.

Väsymys

Iski päälle kunnolla CEF-hoitojen aikana. Ensimmäiset hoidon jälkeiset päivät menivät kortisonin voimalla ylipirteänä, mutta sitten. Välillä oli toki parempia päiviä, välillä ei taas jaksanut sohvalta nousta. Lisäksi yleinen uupumus ja voimattomuus vaivasi. Vaikka muuten olisi tuntunut, että jotain voisi touhuta, alkoi jo pelkkä jalkeilla olo heikottaa. Jonkinasteista väsymystä riitti jopa pari viikkoa hoidon jälkeen, vasta kolmas viikko oli jotakuinkin normaali.

Pahoinvointi

Myös tämä tuli vasta CEF:n myötä. Pahin oli hoitopäivän ilta, sitten alkoi parissa päivässä helpottaa. Seuraava huono-olovaihe tuli noin viikon päästä, kun kortisonin ja pahoinvointilääkkeen vaikutus loppui. Pahoinvointi oli kuitenkin lähinnä etovaa oloa, oksentaa ei tarvinnut kertaakaan. Tuntui myös, että ensimmäinen CEF oli pahin ja seuraavien hoitojen jälkeen olo oli parempi.

Näön heikkeneminen

Tätä sivuvaikutusta en löytänyt mistään oppaasta, mutta googlatessani törmäsin useampaankin viestiketjuun ja blogiin, jossa mainittiin sytostaattien heikentävän näköä. Etenkin hoitopäivän jälkeisenä aamuna oli ihan turha yrittää tehdä mitään tarkkaa sihraamista vaativaa. Tosin tuohon voi vaikuttaa silmien kuivuminenkin, mutta huomasin ihan koko hoitojen ajan näköni olevan huonompi. En nähnyt lukea pientä tekstiä, langan pujottaminen neulansilmään oli vaikeaa ja silmät myös rasittuivat todella nopeasti kaikessa tarkkuutta vaativassa tekemisessä. Nyt näkö tuntuu olevan taas parempi.

Hiusten/muiden karvojen lähtö

Tukkaa siis lähti, kuten odotettavissa oli, mutta ihan kaljua minusta ei tullut. Paljonko sitä lähti, vaikea sanoa, ehkä puolet? Niin paljon kuitenkin, että siiliksi ajaminen oli välttämätöntä. Hiusten lähtö alkoi aika tarkkaan kahden viikon kuluttua ensimmäisestä hoidosta. Tuntui kuitenkin, että tukkani alkoi tuuheta jo ennen kuin viimeiset hoidot olivat ohi. Nyt reilun kuukauden kulutta viimeisestä hoidosta tukka on jo selvästi tuuheutunut ja kasvanut pituuttakin.

Ripset ja kulmakarvat sain pitää, tosin nekin harvenivat selvästi. Iloisena asiana voin mainita, ettei mitään paikkoja ole tarvinnut sheivaillakaan koko kesänä.

Finnit

Aarrgh, varmasti pienin murhe näistä sivuvaikutuksista, mutta niin lannistava! Ja kun näppylöitä alkoi nousta naamaan juuri siinä reilun viikon päästä hoidosta, kun olo muuten alkoi korjaantua. Kaikki varmasti tietävät, miten yksikin kunnon näppylä sopivassa kohdassa naamaa onnistuu pilaamaan päivän. Mutta tästäkin selvittiin ja näköjään markkinoille oli tullut paljon uusia hoitotuotteita sitten teinivuosieni.

Kaiken kaikkiaan...

...selvisin paljon vähemmällä kuin olin pelännyt (jälleen siis lukuun ottamatta noita osastohoitoihin johtaneita infektioita). Odotin ainakin paljon rankempaa pahoinvointia, eikä minulla ollut ollenkaan esimerkiksi luukipuja tai kynsivaurioita. Näin jälkikäteen voin sanoa, että tietenkin on hyvä olla selvillä mahdollisista sivuvaikutuksista ja varautua niihin, mutta etukäteen on turha liikoja murehtia. Vaikutukset ovat kuitenkin niin yksilöllisiä.

Hyvää Roosa nauha -päivää!

Tunnustan: en ole koskaan aiemmin ostanut Roosa nauhaa. Nyt kuitenkin (sattuneesta syystä) nappasin sellaisen kaupasta mukaani heti, kun ne myyntiin tulivat. Nyt se koristaa takkini rintamusta, leikatun rinnan puolella.

Yhdysvalloissa 1990-luvulla alkunsa saanutta Roosa nauha -kampanjaa järjestää Suomessa Syöpäsäätiö,
ja ensimmäisen kerran se toteutettiin vuonna 2003. Perinteisesti Roosa nauha -keräyksellä on tuettu rintasyöpätutkimusta, mutta tänä vuonna tuki laajeni myös muiden syöpien tutkimukseen. Tämän vuoden Roosa nauhan on suunnitellut muusikko Juha Tapio. Nauhassa on hänen sormenjälkensä, jonka on Tapion mukaan tarkoituksena muistuttaa, että jätämme toisiimme ainutlaatuisen jäljen.

Roosa nauhan mainoksessa lukee kysymys Kenelle sinä kannat nauhaa? Joudun vastaamaan itsekkäästi, että tässä vaiheessa ensisijaisesti itselleni. Mietin, mitä itse haluaisin Roosa nauha -päivän kunniaksi sanoa muille. Tulin siihen tulokseen, että sitä samaa, mitä olen halunnut sanoa sairastumisestani asti: Hyvät naiset, tutkikaa niitä tissejänne säännöllisesti! Se voi pelastaa hengen tai auttaa ainakin pääsemään mahdollisimman vähällä sairauden kanssa. Minun kyhmyni löytyi tuurilla, mutta olen vannonut, että jatkossa en jätä tätä asiaa enää sattuman varaan. Oman syöpätyyppini ärhäkkyyden takia sain tosin kaikki mahdolliset hoidot, mutta itse leikkaus oli pieni ja toivuin siitä hyvin. Toisin olisi ollut, jos kasvain olisi ollut suurempi, rinta olisi jouduttu poistamaan tai mikä pahinta, jos syöpä olisi levinnyt.

Näillä mietteillä hyvää Roosa nauha -päivää kaikille, ikään ja sukupuoleen, syöpään tai syövättömyyteen katsomatta.

Roosa nauha vuosimallia 2020.

Sädetystä, väsytystä ja korona-pelkoa

Ensimmäiset viisi sädehoitokertaa ovat nyt takana, ja pari päivää saa tässä hengähtää, ennen kuin jatketaan maanantaina. Kuten arvelinkin, kulkeminen on ollut aika stressaavaa. Vaikka eihän se ole kuin autossa istumista, vierähtää matkaan kuitenkin toista tuntia suuntaansa. Ehkä tähän kuitenkin alkaa jo hieman rutinoitua.

Hoito itsessäänhän onkin sitten helppo juttu. Ylävartalo paljaaksi, sängylle pötköttämään ja käsillä kiinni pääpuolessa olevista kahvoista. Sitten laite kuvaa, sänky liikkuu ja asettelee oikeaan kohtaan, jonka jälkeen sädetetään. Hoitohuoneessa menee riisumisineen ja pukemisineen kaikkiaan kymmenkunta minuuttia.

Sädehoidollahan ei ole juurikaan haittavaikutuksia, yleisin niistä on ihon ärtyminen. Sädetetylle alueelle voi kuulemma tulla auringonpolttaman kaltaista oireilua. Itselläni iho on ollut hieman punoittava ja olen voidellut sitä iltaisin perusvoiteella. Saunassa olen hoitajan ohjeen mukaisesti pitänyt rinnan päällä kosteaa pyyhettä. Tosin nuokin iho-oireet ovat lukemani mukaan pahimmillaan hoidon loppuvaiheessa.

Olen edelleenkin tuntenut itseni kohtuuttoman väsyneeksi. Ehkä siihen on syynä tämä yleinen toimettomuus, tai ehkä nämä keskussairaalareissut. Olen tällä viikolla kärsinyt myös (pitkästä aikaa) migreenistä, joka sekin varmasti väsyttää. Aikomuksenani oli aloitella varovasti kuntosalitreeniä, mutta nytpä paikkakunnallani on ilmennyt muutamia korona-tapauksia. Olen siis yrittänyt vältellä turhaa liikkumista julkisilla paikoilla, ja kaikkein vähiten kiinnostaa mennä paikkaan, jossa kaikki näplivät hikisillä kourillaan samoja laitteita.

Eli tästä nyt vaan eteenpäin päivä ja hoito kerrallaan, yrittäen pysyä terveenä ja mieli virkeänä ja toivoen, että tuo koronatilanne ei ainakaan ryöpsähdä pahemmaksi.