tiistai 22. kesäkuuta 2021

"Ja nyt sitten vähän pistää..."

Kuten olen aiemminkin lukuisia kertoja todennut, kammoan neuloja. Ajattelin kammon lopulta häviävän, kun minua pistellään tarpeeksi. Varovaisenkin laskelman mukaan minua on piikitetty nyt reilun vuoden sisällä ainakin viitisenkymmentä kertaa. Hävisikö kammo? Ei. Mutta ehkä se on pikkuisen lieventynyt.

Ennen rintasyöpädiagnoosia oli kulunut varmasti yli kymmenen vuotta siitä, kun minua oli edellisen kerran pistetty. Aika ei tässä tapauksessa kullannut muistoja, vaan sai päin vastoin kauhun kasvamaan entistä isommaksi, ja ajatuskin pelkästä verikokeesta pelotti lähes sietämättömästi. Ensimmäiseen verikokeeseen tuon tauon jälkeen astellessani olin juuri saanut lääkäriltä kuulla, että minulla on rintasyöpä. Joten oli siinä hetkessä muutakin ajateltavaa. Itse asiassa verikoe on pistoksista ainoa, jota olen oppinut sietämään. Vaikka edelleenkään en halua katsoa, kun minua pistetään, niin uskon nyt lopultakin, ettei se oikeasti koske. Kanyylin laittaminen kammoksuttaa edelleen.

Useilla hoitajilla on tapana ilmoittaa siitä, kun tökkäävät neulan nahkaan. Istut siinä, katselet muualle, yrität hengittää rauhallisesti ja ajatella jotain ihan muuta, ja juuri kun ehkä olet hivenen rentoutunut, sinulle sanotaan, että ”Nyt sitten pistää”. Ja siinä sekunnissa ehtii taas jännittyä rautakangeksi. Sanonkin nykyään aina, ettei minulle pidä etukäteen ilmoittaa milloin pistää. Samoin hammaslääkäriltä pyydän, ettei koskaan sanoisi, jos kohta koskee.

Eräs nuori hoitaja laboratoriossa perusteli tätä ilmoitusta sillä, että joku oli joskus säikähtänyt pistosta niin paljon, että oli vetäissyt käden pois. Sytostaattihoidossa taas yksi jo kokeneempi hoitaja kertoi nykyisen ohjeistuksenkin olevan sellainen, ettei pistämisestä pitäisikään sanoa etukäteen.

   Kyllä jokainen siinä tilanteessa itsekin tietää, että kohta pistää.

Olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä!

Viimeksi pääsin esittämään tuon toivomuksen hoitajalle eilen sydämen pumpputoiminnan gammakuvauksessa (joka kuuluu rutiinitarkastuksiin vasta-ainehoidon yhteydessä). Niinhän se hoitaja siinä puhdisteli pistoskohtaa ja totesi sitten:

    – Ja pist... ai niin!

Se päättyi yhteiseen nauruun. Ja kanyyli meni kerralla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti