Tässä sitä taas mennään parempaan päin. Antibiootit purevat ja vointi alkaa olla normaali. Nyt kun sytostaatit ovat ohi, pitäisi varmaan ruveta tekemään jotain kunnon kohottamiseksi. Kävelylenkkejä lukuun ottamatta olen vaipunut ihan totaalisesti sohvan pohjalle. Ajatuskin treenaamisen aloittamisesta hirvittää, väsyn niin nopeasti pienestäkin ponnistelusta. Mutta ei tässä nyt muu auta, mieli kuntoon päästä.
Sädehoidot alkavat viikon päästä. Viime viikolla kävin sädehoidon suunnittelukuvauksessa. Se kesti muutaman minuutin ja sen jälkeen iholle tehtiin pieni tatuointipiste, jonka avulla sädehoito kohdistetaan. Sädehoitoa annetaan 15 kertaa eli joka arkipäivä kolmen viikon ajan. Lisäksi annetaan vielä viisi kertaa tehosteannos, booster, leikkausalueelle. Eli seuraava kuukausi menee sitten keskussairaalassa ravatessa.
Myös Herceptin-vasta-ainepistokset jatkuvat. Ne olivat tauolla CEF:n ajan, koska noiden yhteisvaikutus voisi rasittaa sydäntä liikaa. Pistokset sinälläänkin rasittavat sydäntä, joten ylihuomenna menen sydämen pumpputoiminnan gammakuvaukseen. Vastaava tehtiin jo keväällä, ja niitä tehdään muistaakseni kolmen kuukauden välein. Herceptiniä tulen saamaan 14 kertaa kolmen viikon välein ja se annetaan keskussairaalassa. Joten ajelu siihen suuntaan jatkuu.
Vaikka tiesin tuon sädehoitorytmin jo ennestään, tuntuu se nyt ihan kamalan rankalta. Ei hoidollisesti, vaan tuon jokapäiväisen kulkemisen takia. Monta viikkoa olen elänyt vain keskittyen ajatukseen, että sytostaatit ovat kohta ohi, ja olen työntänyt koko sädehoidon pois mielestäni. Olisi nyt niin kova hinku jo palata "normaaliin" elämään ja unohtaa koko syöpä. Mutta pystyykö sitä koskaan oikeasti unohtamaan?
Voimia sädehoidossa ramppaamiseen. Itsekin sain 15 kertaa. Sädehoito itsessään ei tosiaan ole hankalaa vaan se kulkeminen: sitä raskaampaa, mitä pidempi matka on.
VastaaPoistaAivan alussa oli tulla turnauskestävyyden katkeaminen kovan pakkasen takia mutta sitten helpotti. Ajattelin vain, että kohta tämä on ohi. Sitten se kohta tulikin, kun se oli ohi.
Niin se sinullakin muuttuu muistoksi.
Kiitos Nimetön. Aivan totta, neljä viikkoa menee loppujen lopuksi yhdessä hujauksessa. Ja saa ainakin ajella hyvässä kelissä ja ilman pakkasia tähän aikaan vuodesta.
Poista