Eilen oli sitten viimeinen sädehoito. Kuten tuolla kommenteissa joku kirjoittikin, äkkiä se loppujen lopuksi meni, vaikka kuukausi sitten neljän viikon kulkeminen keskussairaalassa tuntui valtavalta urakalta. Rinnan iho on kestänyt hyvin, ainoastaan vähän arkuutta ja punoitusta on ollut. Väsynyt olen edelleen, mutta yhäkään en tiedä johtuuko se sädehoidosta, hoidoissa kulkemisesta vai tästä vallitsevasta passiivisesta elämäntyylistä yleisesti.
Hoidon jälkeen minulla oli aika lääkärille, aiheena nyt alkava hormonihoito. Rintasyövistä suurin osa (kuten minullakin) on hormonipositiivisia, jolloin naishormonit voivat edistää syövän kasvua. Hormonilääkityksen vaikutus perustuu siihen, että se estää syöpäsoluja käyttämästä hormoneja hyväkseen. Hormonilääkityksiäkin on erilaisia, minulle määrättiin Tamofenia, ja sitä otetaan tabletteina päivittäin viiden vuoden ajan.
Hormonilääkityksen sivuvaikutukset muistuttavat vaihdevuosioireita: hikoilua, kuumia aaltoja, mielialan vaihtelua, unettomuutta, painonnousua... Näihin mahdollisiin oireisiin lääkäri määräsi kahtakin erilaista lääkettä. Lisäksi saan ajan gynekologille, koska minulla on käytössä ehkäisyrengas, eikä hormonaalinen ehkäisy ole lääkärin mukaan hyvä vaihtoehto hormonihoitojen aikana. Lääkityksen olisin voinut aloittaa heti, mutta voin kuulemma myös "hengähtää" tässä pari viikkoa. Ja itseasiassa lääkäri suosittelikin parin viikon hengähdystä, että tuo ehkäisyn vaikutus ehtii lakata.
Täytyy sanoa, että tässä kohtaa tuntuu taas aika masentavalta. Ensinnäkin jo se, että joudun popsimaan viisi vuotta lääkettä päivittäin. Minulla kun ei ole aiemmin ollut mitään säännöllistä lääkitystä. Mutta tietysti vielä enemmän se, mitä vaikutuksia tuolla hoidolla on. Nehän ovat tietysti yksilöllisiä ja parhaassa tapauksessa mitään oireita ei edes tule. Ja lisäksi niihin löytyy lääkkeet. Mutta siitä huolimatta näen jo itseni kärttyisenä, hikoilevana ja ylipainoisena ämmänä.
Näillä mietteillä parin viikon huilille ja sitten pilleriä huuleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti