Tänä päivänä vuosi sitten lääkäri sanoi minulle, että "sinulla on rintasyöpä". Olihan se järkytys, vaikka tiesin sitä jo odottaa ja olin yrittänyt varautua kaikkeen. Kun sitä viimeiseen asti kuitenkin toivoo ja toivoo... Viikon päästä olinkin jo leikkauspöydällä.
Ensimmäisen vuosikontrollin nyt lähestyessä syöpä tuntuu taas olevan enemmän läsnä elämässäni. Huomaan jälleen lukevani netistä syöpään sairastuneiden tarinoita, ja ne nettiin päätyneethän eivät yleensä ole niitä onnellisimpia. Viime yönä näin untakin, että minulla oli huivi päässä ja kaikki arvasivat, että olen sairastanut syövän. En muista, olenko nähnyt aiemmin yhtään syöpäunta, vaikka paljon unia näenkin.
Jossain alitajunnassa minulla tuntuu olevan vahva usko, että syöpä uusii. Ihan kuin päässäni asuisi pieni syöpäpeikko, joka kuiskuttelee, että totta kai se uusii, kun niin monella muullakin on uusinut (sitä se ei kuiskuttele, että vielä useampi on parantunut). Elän ihan hyvää, normaalia elämää, mutta edelleen minulla on tunne, kuin olisin jatkoajalla. Toivon, että jonain päivänä tuo tunne hellittäisi ja pystyisin edes jonkinlaisella luottamuksella katsomaan tulevaisuuteenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti