Keskikesän juhlaa osastolla

Niinhän siinä sitten kävi. Vaikken tuntenut oloani erityisen huonoksi, päätin kuitenkin kysäistä lämpöilystä syöpäpolilta. Hoitajan kuullessa, että myös vatsani on ollut sekaisin, kehotti hän ehdottomasti lähtemään päivystykseen. Niinpä minä sitten nakkasin kirjan kassiin ja ajelin keskussairaalaan. Onneksi otin tuon kirjan, sillä seuraavat viisi tuntia vietin eristyshuoneessa ja alkoi todellinen tutkimusrumba. Lämpö, verenpaine, verikokeet, virtsa- ja ulostenäyte, sydänfilmi, keuhkokuva… Kaikkia tuloksia ei sille päivää saatu, joten lääkäri katsoi parhaaksi pitää minut päivystysosastolla yön yli.

Huone oli masentava, jotenkin tunkkaisen tuntuinen ikkunaton pöksä, jonka oveen hoitaja teippaili eristysmääräyksiä. Oloa ei tehnyt yhtään kotoisammaksi se, että jokaisen lähelleni tulevan hoitajan suojavarustus näytti siltä, kuin minussa epäiltäisiin olevan vähintäänkin ebola.

Aamulla tuli diagnoosi: clostridium difficile -suolistobakteeri, jonka lääkäri uskoi juontavan viisaudenhampaanpoiston jälkeen syömääni antibioottikuuriin. Normaalisti tällainen melko lievä tapaus olisi hoidettu antibiooteilla kotioloissa, mutta koska minä en hoitojen takia ole mikään normaalitapaus, lääkäri halusi siirtää minut syöpäosastolle. Siellä sitten seurattaisiin, että antibiootti alkaisi purra, ja toisaalta olisin paremmin suojassa infektioilta. Nyt pääsin vähän viihtyisämpään huoneeseen, eikä hoitajienkaan varustus ollut kuin tieteiselokuvasta.

Sillä reissulla vierähti kokonaisuudessaan neljä yötä. Valehtelisin, jos väittäisin, ettei mieltä vetänyt vähän matalaksi, kun katselin ikkunasta aurinkoista säätä ja mietin, miten ihmiset menevät mökeilleen ja viettävät juhannusta. Mutta kamalasti en tätä osastojuhannustani kuitenkaan murehtinut, lähinnä kahdesta syystä. Toisaalta minulla ei ollut mitään juhannussuunnitelmia laadittuna jo sen asian valossa, että juhannus oli viikon päästä sytostaattihoidosta. Aavistelin jo siis, etten ehkä olisi parhaassa iskussa. Toisaalta syyn löytyminen oireille oli niin iso helpotus, että olin vain onnellinen saadessani olla lääkittävänä ja hyvässä hoidossa.

Juhannusaaton aamiainen. Ei mitään hotellitasoa, mutta menettelee.

Päivystykseen lähdin siis keskiviikkona ja tänään sunnuntaina olo oli jo melko normaali ja tulehdusarvotkin tippuneet riittävästi, joten sain luvan lähteä kotiin. Nyt viimeistään minulle on tullut selväksi se, että nämä hoidot voivat tuoda vaikka mitä ylläreitä, kaikkien niiden yleisten haittavaikutusten lisäksi. Ja toisaalta myös se, että pienikin flunssa tai muu infektio voi helposti viedä minut osastolle. Joten pettymysten minimoimiseksi en aio tehdä elämässäni nyt mitään suunnitelmia, ennen kuin nämä hoidot ovat ohi!