torstai 11. kesäkuuta 2020

Valmiina hoitoon nro 2

Huomenna olisi sitten vuorossa sytostaattihoito numero kaksi. Kävin aamulla verikokeissa ja hoitaja soitteli juuri syöpäpolilta niiden olevan ok, joten hoidolle ei ole estettä. Ensimmäisestä on kulunut kuukausi, tämä toinenhan myöhästyi viikolla viisaudenhampaan poiston takia. Tai hampaiden, sillä lääkäri katsoi parhaaksi napata samalla molemmat. Operaatio oli helppo ja nopea, ja parantuminenkin tuntuu edenneen hyvin. Nyt tosin jännittää, kun antibioottikuuri loppuu ja uusi satsi sytostaattia pumpataan suoneen, että vieläkö tuo osannee tulehtua.

Jos nyt summaan olotilaani ensimmäisen sytostaattihoidon jälkeen, on se ollut hyvä. Ainoa suoranainen haittavaikutus oli suun kipeytyminen ja makuaistin muuttuminen, mutta ne menivät ohi parissa päivässä. Sitten tuli tietysti tuo ientulehdus, jonka takia kuumeilin kakkosviikon alkupuoliskon. Sen jälkeen olo on kuitenkin ollut olosuhteisiin nähden suorastaan loistava.

Hoidon näkyvin haitta oli sitten tuo hiusten harveneminen siihen kuntoon, että ne oli parasta surauttaa pois. Lisäksi niin ikään kakkosviikolla nuoruus tuli takaisin, ainakin naamassa oli näppylöitä ihan kuin teini-iässä. Tuokin ongelma onneksi asettui noin viikossa. Kaiken kaikkiaan hammasongelmien mentyä ohi en oikeastaan ole tuntenut merkkiäkään sytostaattien saannista (jos en vaan satu katsomaan peiliin).

Koska vointi on ollut hyvä ja sain yhden lisäviikon hoitojen väliin, käytiin miehen kanssa pienellä asuntovaunureissullakin. Oli ihanaa saada vähän irtiottoa tämän syöpä- ja koronakevään jälkeen. Ihan täysin en syövästä lomalle päässyt, mutta ei se onneksi mielessä pyörinyt koko ajan. Sanoinkin miehelle, että välillä tunnen itseni ihan tavalliseksi ihmiseksi (jos en vaan satu katsomaan peiliin).

Follow my blog with Bloglovin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti