Koepalojen tulokset tulivat jo muutaman päivän päästä. Niistä minulle soitti Lääkäri 1. Näytteestä oli löytynyt jotain, josta hän käytti sanaa epämääräinen. Siinä oli oikeastaan se sana, joka kuvasi koko tätä nyt kuukauden kestänyttä prosessia: epämääräinen. Sen enempää en ollut vielä saanut selville. Lääkäri 1 teki lähetteen kirurgian poliklinikalle, kiireellisenä. Tämä nosti huoliastettani hivenen, mutta nyt tuudittauduin siihen, ettei näytteestä ollut ilmeisesti löytynyt mitään yksiselitteisesti hälyttävää, ainoastaan epämääräistä. S-sanaa ei mainittu vieläkään.
Nyt tuli mieleeni piipahtaa omakanta-palvelussa. En ollut juurikaan tuttu sen kanssa, olen onnekkaasti pysynyt varsin terveenä, enkä viime aikoina ole juuri tarvinnut terveydenhuollon palveluja. Tiedoissani mainittiin muun muassa seuraavaa: ”...ylälateraalisesti on tiivistä rauhaskudosta, löydös sopii
pikemmin mastopatiaan. Ei selkeästi tuumorimaista massaa. ...kainaloissa tai
parasternaalisesti ei patologisesti suurentuneita imusolmukkeita.” Niin?
Ahkeran googlaamisen jälkeen tulin siihen tulokseen, että kai nuo uutiset ovat
kuitenkin enemmän hyviä kuin pahoja.
Parin
päivän päästä sain puhelun kirurgiselta. Minulle oli varattu aika kirurgian erikoislääkärille (Lääkäri numero 3) ja magneettikuvaukseen seuraavalle viikolle. Taas pää pyörällä miettimään, mitä nyt seuraa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti