maanantai 30. maaliskuuta 2020

Kun s-sana lopulta sanottiin

Nyt on aika palata kertomuksessani siihen hetkeen, kun ensimmäistä kertaa kuulin s-sanan. Kirurgian poliklinikalle Lääkäri 3:n vastaanotolle ja Nessu-paketin ääreen.

Ensin lääkäri kysyi, mitä lähetteen tehnyt Lääkäri 1 oli minulle jo kertonut. Sanoin tietäväni vain, että näytteessä on jotain epämääräistä. Nyt Lääkäri 3 sen sanoi, rintasyöpä. Miksi tämä oli kuitattu sanalla epämääräinen, johtui todennäköisesti siitä, että näytemateriaali oli kuulemma niin niukka, ettei siitä oltu saatu luotettavaa diagnoosia. Mutta näytteestä oli löytynyt syöpäsoluja ja se riitti.

Kuvasin tätä hetkeä tunteella, että aika pysähtyi. Sitä voisi kuvailla myös iskuksi palleaan tai tunteeksi, ettei tämä ole totta, tämä tapahtuu jollekin muulle. Tuota tunnetta kesti kuitenkin vain pienen hetken. Ja sitten alkoi tulla tiukkaa faktaa, paljon ja nopeasti. Ensin yleistä tietoa rintasyövästä, sen ennusteesta, hoitomuodoista, vaihtoehdoista, hoidon etenemisestä... Jossain kohtaa lääkäri kehotti toki keskeyttämään milloin vain ja kysymään, jos oli kysyttävää. Keskeytin heti, minulla oli vain yksi kysymys: jäänkö minä henkiin? Niiden tietojen valossa, joita kasvaimestani (nyt se onkin minulle jo kasvain, ei kyhmy tai patti) oli, vastasi hän minulle näin:
    Voit hyvinkin kuulua sen lähes 90 prosentin joukkoon, joka rintasyövästä paranee.
Tämän enempää hän ei luvannut ja miten olisi voinutkaan? Hän on lääkäri, ei selvännäkijä. Mutta minulle se sai nyt riittää, ja halusin siitä hetkestä uskoa, että selviän.

Lopuksi lääkäri kysyi, miltä minusta nyt tuntuu. Nyt kun ikään kuin vedetään matto jalkojen alta. Vastasin, että minulla on ollut lähes viisi viikkoa aikaa kelata tätä kaikkea, eikä tämä tullut yllätyksenä. Eikä se tullut. Kyllä minä tiedän, mitä se todennäköisesti tarkoittaa, kun rinnasta löytyy kyhmy. Vaikka suurimman osan ajasta olin ollut ajattelematta koko pattia ja vaikka ehdin välillä jo toivoa liikoja, ehdin kyllä tuossa ajassa käydä läpi kaikki vaihtoehdot vaarattoman kyhmyn ja kuoleman väliltä. Lähes kaikkeen olin valmistautunut, tissin menettämiseenkin. Ainoa asia, jonka kanssa sinuiksi en ole päässyt, on kuolema.

Nyt siis odotan magneettikuvausta ja sen tuloksia. Siinä nähdään tarkasti kasvaimen koko ja miten ärhäkkä se on. Sen jälkeen selviää myös, selviänkö säästävällä leikkauksella vai joudutaanko rinnasta poistamaan enemmänkin. Positiivinen yllätys oli, että jos joudutaan, samassa leikkauksessa kuulemma jo voidaan rakentaa uusi rinta (lääkäri jo tutkiskelikin, mistä kohtaa kropastani saataisiin tissiin täytettä).





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti