keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Miksi juuri minä? (No miksipä en?)

Jo aiemmin kirjoitin, ettei minulle diagnoosin saatuani tullut ajatusta, että eihän tämä voi osua minun kohdalleni. Tilastojenkaan valossa syöpään sairastuminen ei vielä kummoinen sattuma ole. Ja olen tähän ikään ehtinyt jo nähdä, että syöpäarpajaisissa jaetaan voittoja ihan satunnaisesti ja että elämä ei tosiaankaan aina ole reilua. Mutta valehtelisin jos väittäisin, etten toisinaan mieti, miksi tämä sattui juuri minun kohdalleni.

Rintasyövän (kuten varmasti muidenkin syöpien) riskitekijöitä ovat ainakin ylipaino, runsas alkoholin käyttö, tupakointi, perinnöllinen alttius ja ikä (esiintyvyys yleistyy 45 ikävuoden jälkeen). Ei yhtään osumaa minun kohdallani. Erään tutkimuksen mukaan taas säännöllistä liikuntaa harrastavilla on 20 prosenttia alhaisempi riski sairastua rintasyöpään kuin liikuntaa harrastamattomilla. Ei auttanut minun kohdallani.

Kuka sen siis päättää, kuka sairastuu ja kuka ei? Minulla ei ollut yhtään riskitekijää. Olin tilanteessa nelikymppinen ja elämäni kunnossa. Silti sairastuin. Kun taas joku on 20 vuotta vanhempi, 20 kiloa ylipainoinen, tupakoiva, runsaasti alkoholia käyttävä, ei liiku ja syö mitä sattuu, eikä sairastu silti koskaan.

Jonain katkerana hetkenä heitinkin miehelleni, että samahan tässä on vaipua sohvan pohjaan mässyttämään herkkuja, kun terveelliset elämäntavat eivät minua syövältä suojelleet. Yritän kuitenkin kääntää tämän asian niin päin, että ne ovat olleet se satsaus, joka auttaa minua nyt kestämään tämän sairauden ja hoidot.

2 kommenttia:

  1. Kirurgini sanoi riskitekijöistä: Olet nainen, siinä merkittävä riskitekijä. Niinpä niin, Suomessa miehiä sairastuu rintasyöpään vain 25-30 vuosittain, naisia noin 5 000.

    Itse en ole hetkeäkään ajatellut, miksi minä. Päinvastoin olen ajatellut, että tietenkin minä. Ja ennemmin minä syövän otin kuin olisin antanut sen esimerkiksi sisarelleni.

    (Rinta)syöpä on niin yleinen ja sattuman sanelema: on sairastuneita, joilla ei ole ainoatakaan riskitekijää ja sairastumattomia, joilla on kaikki riskitekijät. Mikään automaatio ei toimi kumpaankaan suuntaan. Perimmäistä syytä ei iedetä; tiedetään vain riskitekijöitä. Jostain syystä soluun tulee virhe. Meillähän on kaikilla siellä täällä yksittäisiä syöpäsoluja, mutta normaalitialnteessa immuniteettimme pystyy taltuttamaan ne.

    Sattumanvaraisuutta kuvastaa mielestäni hyvin se, että nuori kuntoileva mies sairastuu rintasyöpään.

    En tarkoita vähätellä ajatuksiasi. Onhan sinulla aikamoinen kortti vedettynä noin nuorena. En muuuten tiedäkään, onko HER2-onkogeeni kaikilla ja joillakin, kuten sinulla, se aktivoituu. Kukaan ei kuitenkaan osaa sanoa, miksi se juuri sinulla aktivoitui.

    Muistaakseni sinulla alkaa hoito tänään tai huomenna. Onnea ja voimia.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommenttiisi viitaten pakko tarkentaa postaustani. En todellakaan tekstilläni tarkoittanut, että syövän olisi pitänyt tulla minun sijastani jollekin muulle, kaikkein vähiten jollekin läheiselleni. Tai kenellekään riskiryhmään kuuluvallekaan. Pohdin vain, miksi joku sairastuu ja joku ei. Ehkä ei pitäisi pohtia. Pohdin silti.

      Poista