perjantai 8. toukokuuta 2020

Pannaan koko paketti, kiitos!

Leikkauksen jälkeisiä yleisiä rintasyövän hoitomuotoja ovat solunsalpaajahoito (eli sytostaatit), sädehoito, vasta-ainehoito ja hormonaalinen hoito.
- Sinun tapauksessasi suositellaan näitä kaikkia, sanoi lääkäri (joka taisi olla jo nro 5 tällä syöpätaipaleellani).
No mutta mikäpä siinä, laitetaan toki koko paketti, kun tarjolla on!

Enpähän minä yllättynyt ole. Tuon HER2-positiivisuuden ja gradus 3:n tiimoilta osasin tätä jo odottaakin. Mutta viimeiseen asti toivoin, ettei sytostaatteja tarvittaisi. Saahan sitä toivoa.

Ensimmäisen sytostaattiannoksen saan ensi viikon lopulla. Kaikkiaan niitä pumpataan minuun kuusi kertaa kolmen viikon välein. Sitä ollaankin sitten jo hyvästi syksyn puolella, kun tuo ruljanssi on ohi. Ja aikatauluhan voi venyä, jos hoitoja joudutaan siirtämään sairastumisen, huonojen veriarvojen tai jonkin muun vastaavan takia. Seuraavaksi tulevat sädehoidot, sytostaattien kanssa aloitettava, pistoksena annettava vasta-ainehoito jatkuu vuoden ja tabletteina otettava hormonaalinen hoito viisi vuotta.
Sinne tieni vie...
Kyllä tämä meinaa nyt vetää mielen matalaksi. Vaikka miten yrittää henkisesti valmistautua siihen, mitä on edessä, ei koskaan ole tarpeeksi valmis. Avomieheni sanoi, että hän tuntee olonsa lähinnä huojentuneeksi. Syöpäkasvain saatiin leikattua ja nyt on edessä enää jälkihoito. Pitäisi pystyä itsekin ajattelemaan noin. Ja kuten lääkärikin sanoi, ”Sinulla on jo nyt periaatteessa terveen paperit”. Mutta kun siinä on se iso mutta. Ja todellakin haluan, että jokainen mahdollisesti karkuteille päässyt syöpäsolu saadaan taltutettua ja toisaalta uusiutumisen riski minimoitua.

Siltikin harmittaa, että tässä menee koko kesä. Harmittaa, että joudun sanomaan ei kaikille työtilaisuuksille. Pelottaa, kun ei tiedä miten huonoon kuntoon sytostaatit vetävät. Pelottaa, kun mietin, miten haastavaa tämä tulee taloudellisestikin olemaan. Yritän kuitenkin olla vaipumatta synkkyyteen. Voihan olla, että olo onkin hoitojen välillä ihan siedettävä. Ja mitä väliä on yhdellä kesällä, jos sen uhraamalla saan vuosia tai vuosikymmeniä lisäaikaa elämälleni?


2 kommenttia:

  1. Ennätin jo hieman elätellä ajatusta, että tuumorin pieni koko, pieni jakautumisnopeus ja kainaloon leviämättömyys olisivat edes hieman keventäneet kattausta. Onneksi muutren HER2-positiivisuuteen on nykyään olemassa täsmälääke.

    Jotenkin aistin tekstistäsi, että kaiken muun lisäksi koet syyllisyyttä siitä, että ajattelet nyt hoitoja odottaessasi väärin. Mielestäni syöpähoitojen alla saa ajatella juuri niin kuin ajattelee ja kokee. Tällä kohtaa ei tarvitse olla pakkopositiivinen. Realismi ei tarkoita sitä, ettei pitäisi itsestään huolta.

    Sinäkin pääset läpi hoidoista. Niihin menevä aika voi tuntua nyt pitkältä ja ponnistus raskaalta, mutta sitten yhtenä päivänä hoidot ovat ohi.

    Voimia sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anonyymi. Jäin miettimään tuota, kun kirjoitit, että koen syyllisyyttä väärin ajattelemisesta. Se taitaa olla totta. Sitä vaan aina miettii, että onko juuri minulla oikeus murehtia, kun moni muu tekee kuolemaa. Sitä yrittää olla reipas ja urhea, vaikkei olisikaan. Kiitos kommentistasi, ehkä on aika opetella vähän armollisuutta itseä kohtaan ja hyväksyä ne tunteet, jotka tämä kaikki tuo tullessaan.

      Poista