Näinä
päivinä, kun aikaa on ja ajatukset kiertävät samoja ratoja, löydän itseni
yhä uudestaan ja uudestaan selaamassa netissä syöpä-aiheisia sivustoja.
Viimemmäksi järkytti uutinen naisesta, jolta oli suht nuorena leikattu
rintasyöpä. Se ei ollut levinnyt ja säästävä leikkaus oli riittänyt.
Yksivuotistarkastuksessa kaikki oli ollut vielä hyvin, mutta pian sen jälkeen
syöpä oli uusiutunut. Haastatteluhetkellä ensimmäisestä leikkauksesta oli
kulunut kolmisen vuotta ja syöpä oli jo maksassa, keuhkoissa, imusolmukkeissa,
aivoissa…
Koko ajan
tulee vastaan tarinoita, joissa rintasyöpä monien vuosienkin päästä uusiutunut ja levinnyt. Ja kun netissä surfatessa
yhdeltä sivustolta päätyy aina toiselle, olen lukenut valtavan määrän myös muita syöpätarinoita. Nuorilta ihmisiltä aivan yllättäen löytyneitä
suolistosyöpiä, melanoomaa, aivokasvaimia… Blogeja, joiden viimeisen postauksen
ovat kirjoittaneet sairastuneen omaiset tai (mikä jotenkin vielä karmivampaa)
jotka vain loppuvat.
Tässä
mielentilassa alkaa miettiä, mitä kaikkea muuta voi olla edessä. Eihän
syöpäarpajaisissa osumien määrää ole rajattu, omalle kohdalle voi tulla
useampikin sattuma. Ja sitä alkaa kuulostella kaikkia vaivojaan, särkyjään ja
oireitaan, lopulta saa itsensä lietsottua sellaiseen pelkotilaan, että eläminen
sen kanssa tuntuu mahdottomalta.
Jännä on
tämä ihmisen mieli muutenkin, miten se osaa käännellä asioita laidasta laitaan.
Etenkin yön pimeinä tunteina kaikki saattaa tuntua täydellisen toivottomalta: varmasti tämä syöpä uusiutuu ja leviää ja minä kuolen. Sitten
taas parempina hetkinä ajattelee, että tottahan minä tästä nyt paranen! Mutta pelko tulee kuitenkin olemaan tulevaisuudessa aina läsnä. Miten sen kanssa oppii elämään?
En tiedä,
mikä ajaa lukemaan noita kertomuksia aina uudestaan. Ehkä se on jokin tarve
ennustaa omaa tulevaisuutta, saada jotain osviittaa siitä, miten minun tulee
käymään. Ikään kuin sellaisen ennusteen voisi toisten kokemuksista löytää. Ja sehän on selvää,
että uutisiin päätyvät vain ne kaikkein traagisimmat tarinat. Kymmenestä
rintasyöpätapauksesta juuri se yksi, jota ei voitu parantaa. Eivät ne yhdeksän,
jotka päättyivät onnellisesti.
Miten
minun blogini tulee päättymään? Kuka kirjoittaa viimeisen postauksen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti