Takapakkia

Viisaudenhammas poistetaan ja poisto tehdään keskussairaalassa. Syöpäpolin ohjeistuksen mukaan poisto kannattaa ajoittaa sytojaksoni loppupuolelle, joten se tehdään sinä päivänä, jolloin olisi pitänyt olla sytostaattihoitoni numero kaksi. Shit! Ensinnäkin pelkään sekä hampaan poistoa että toipumisvaihetta. On vielä elävästi mielessä edellinen viisurin poisto, ientä piti leikata, tikkejä ommella ja poistokohtaa pakotti ainakin viikon.

Sitten harmittaa tietysti, että sytostaattihoito siirtyy viikolla. Hampaan poisto tarkoittaa myös lisää antibiootteja (ei kiva) ja lisäksi minulle annetaan seuraavan sytostaatin jälkeen kasvutekijä, jonka tarkoituksena on ilmeisesti kiihdyttää valkosolujen tuotantoa.

- Sen sinä voit sitten pistää itse kotona seuraavana päivänä, sanoi hoitaja puhelimessa.

Siis minä, joka en pysty edes katsomaan, kun joku toinen pistää minua? En voi! Sitten alettiin selvitellä muita mahdollisuuksia, enkä siihen hätään edes tiennyt, onko paikkakuntani terveysasemalla viikonloppupäivystystä. Onneksi nykyään on ja voin käydä ottamassa pistoksen siellä.

En ollut tämän sairauteni vuoksi vuodattanut vielä yhtään kyyneltä. Tuon puhelun jälkeen tuli kuitenkin jokin murtumisen hetki. Ei siihen ollut syynä pelkkä hampaanpoisto tai kasvutekijäpiikki, nämä asiat taisivat vain niin sanotusti katkaista kamelin selän ja kaikki kertynyt turhautuminen purkautui kerralla. Tunsin ensinnäkin epätoivoa siitä, mitä kaikkia yllätyksiä nämä hoidot vielä tuovatkaan tullessaan. Ja olin suunnattoman pettynyt itseeni, kun olen tällainen toimenpide- ja piikkikammoinen ressukka, joka ei uskalla edes tökätä yhtä pistosta mahanahkaansa. Olisin niin kovasti halunnut olla reipas ja urhea tämän sairauden ja hoitojen edessä, mutta en minä ole (vaikka lähipiirilleni sellaista näyttelen, koska en halua huolestuttaa heitä enää yhtään enempää).

Mutta jos jotain olen elämäni aikana oppinut niin sen, että synkät hetket menevät ohi. Niin meni tämäkin. Yritän taas kaivaa jotain positiivista, kuten sen, ettei hammas sitten seuraavien hoitojen yhteydessä vaivaa. Ja ainakin tiedän olevani hyvissä käsissä, tilanteeni on tiedossa ja siihen on varauduttu. Olen todella kiitollinen terveysaseman hammashoitolan nuorelle lääkärille, joka otti tilanteeni vakavasti ja teki heti konsultaatiopyynnön keskussairaalan suupolille, josta edelleen oltiin yhteydessä syöpäpolille.

Nyt vaan taas päivä kerrallaan, liikaa tulevia miettimättä. On minulta poistettu syöpäkasvainkin, jo on hitto, jos en yhdestä hampaanpoistosta selviä!