Myrkkyjä vai pari metriä multaa?

Netistä syöpä-aiheisia artikkeleita selaillessani on vastaan tullut muutamia tapauksia, joissa sairastunut kieltäytyy hoidoista. Sytostaateista, sädehoidosta tai leikkauksesta, tai ihan kaikista. Niiden sijasta kokeillaan vaihtoehtoisia hoitomuotoja tai uskotaan ihan vaan terveellisten elämäntapojen ja ruokavalion parantavan. Tämä ilmiö on ilmeisesti aika marginaalinen, hoidosta kieltäytyjät ovat vain yksittäistapauksia, mutta näitäkin näköjään löytyy.

On jokaisen oma valinta, aloittaako syöpähoidot vai ei, eikä ole minun tehtäväni sitä valintaa arvostella. En kuitenkaan malta nyt olla ilmaisematta mielipidettäni tästä aiheesta. Nykypäivän kehittyneiden syöpähoitojen ansiosta yhä useammalla on mahdollisuus parantua ja tässä maassa jokaisella on myös mahdollisuus saada hoitoa. Joten miksi?

Ymmärrän sen, että siinä vaiheessa, kun kaikki mahdollinen on jo tehty, tulee houkutus kokeilla ihan mitä tahansa. Mutta kieltäytymistä lääketieteellisestä hoidosta silloin, kun syöpä olisi todennäköisesti vielä hoidettavissa, minä en ymmärrä.  Perusteluja hoidoista kieltäytyjillä oli muun muassa seuraavanlaisia:

Ei halua elimistöönsä myrkkyjä. (En minäkään, mutta vielä vähemmän haluan elimistööni syövän.)

Voi nyt niin hyvin, että tuntuisi tyhmältä aloittaa hoidot, jotka pahentavat vointia. (Muutama kuukausi petin pohjalla vai muutaman vuoden päästä haudassa, kas siinäpä valinta.)

Tietää ihmisten kuolleen sytostaattihoitoihin. (Minä tiedän vielä useampien ihmisten kuolleen syöpään.)

Lääkärin mukaan oli fifty-fifty, auttaako sytostaattihoito. (Kumpaan suuntaan sen riskin nyt sitten haluaa ottaa.)

Sytostaatit vievät hiukset päästä (Tätä en jaksa edes kommentoida.)

Miten näiden ihmisten tarinat sitten päättyivät? Osa oli lopulta suostunut hoitoihin. Ja ne jotka eivät... tuskin tarvinnee kertoa. Yhtään ihmeparantumista ei vastaani tullut, vaikka onhan niitäkin toki voinut tapahtua.

Kuten jo mainitsin, syöpähoitojen aloittaminen on täysin vapaaehtoista. Minultakin syöpälääkäri kysyi, olenko nyt valmis lähtemään näihin hoitoihin. Olisinko koskaan valmis, sitä en tiedä, mutta hetkeäkään minun ei tarvinnut ratkaisuani miettiä. Toki olen pohtinut sitäkin, että ehkä minuun pumpataan sytostaatteja täysin turhaan. Syöpä on (toistaiseksi) poissa, olen toipunut leikkauksesta hyvin, tunnen olevani terve. Ja nyt aloitin hoidot, jotka saavat ehkä oloni todella sairaaksi ja joiden takia olen liki puoli vuotta sairauslomalla. Ehkä syöpä olisi pysynyt poissa. Ehkä. Ehkä ei. Tiedän vain sen, että jos syöpä uusiutuu ja leviää, en ikinä antaisi itselleni anteeksi sitä, etten käyttänyt kaikkia tarjottuja keinoja sen nujertamiseksi.