Vartijaimusolmukejahdissa

Tämänpäiväisen keskussairaalavierailuni aiheena oli vartijaimusolmukekuvaus, jossa selvitettiin ne imusolmukkeet, joihin syöpä hanakimmin olisi leviämässä. Rintaan pistettiin jotain radioaktiivista merkkiainetta, joka levittyään paljastaa kuvauksessa nuo niin kutsutut vartijaimusolmukkeet. Niiden sijainti merkittiin iholle tussilla, ja kun vielä leikkaava kirurgi piirteli omia merkintöjään, on tissini ja kainaloni nyt täynnä viivoja, pisteitä ja rasteja.

Jutustelin myös hoitajan kanssa, joka antoi ohjeita leikkaukseen valmistautumiseen. Olen kuulemma harvinainen tapaus sikäli, ettei rintasyövästäni vielä leikkaukseen mennessä ole saatu selville juuri mitään. Hoitajan mukaan tässä vaiheessa on yleensä jo tiedossa, minkä tyyppinen rintasyöpä on. Minun syöpäni on yhä mysteeri. Tämä nosti huoliastettani taas vähän, mitähän sieltä tulee lopulta löytymään?

Kirurgi taas totesi viivoja piirrellessään, että leikattu rinta tulisi jäämään pienemmäksi ja arveli, että selkäpoimustani kuitenkin otettaisiin tissiin täytettä. Se ei kuulostanut kivalta, mutta ammattilaisena hän tekee, kuten parhaaksi näkee. Tärkeintä on, että kasvain saadaan pois ja jos siinä sivussa saadaan tissi vielä suht alkuperäiseen muotoonsa, hyvä niin.

Mieli on nyt oikeastaan levollisempi kuin eilen. Ja nämä muutamat viikot ovat olleet sellaista neulakammoisen siedätyshoitoa, että johan on kumma, jos tämän jälkeen vielä verikoe pelottaa. Sen verran minua on nyt neulalla tökitty.