Minä ja tissini

Koska minua on kovasti nyt pohdituttanut monikin asia, olen pohdiskellut myös suhdettani rintoihini. Eikä se ole aina ollut kovin lämpöinen suhde. Joskus ulkonäköpaineisina nuoruusvuosina kriiseilin siitä, että eivät ne nyt sitten tuon isommiksi kasvaneetkaan. Iän myötä vaatimattomasta rintavarustuksesta on kuitenkin oppinut olemaan jopa kiitollinen.

Käydessäni nyt läpi eri vaihtoehtoja, joita rintasyöpä eteeni voisi tuoda, on yksi tietysti ollut se, että koko rinta joudutaan poistamaan. Yritin valmistautua tähän henkisesti ja tulin siihen tulokseen, että tissi on pieni hinta hengen säilymisestä. Jostain syystä ennen kirurgian polilla käyntiä ei mieleeni edes tullut, että rinta voitaisiin rakentaa uudelleen. Muistin vain lukion terveystiedon tunneilta opettajan esittelemän silikonisen rintaproteesin, joka sujautetaan rintaliivien täytteeksi. Kuvittelin nyt, että sellainen olisi ehkä seuralaiseni loppuelämän ajan.

Suurin yllätys minulle oli se, että uusi rinta voidaan rakentaa jo samassa leikkauksessa, jossa kasvain poistetaan. Lääkäri tosiaan mutisteli ihopoimujani löytääkseen kohdan, josta uuteen tissiin saataisiin rakennusainetta. Sellainen löytyi selkäpoimustani. Hoitaja otti vielä rinnoistani kuvia, joita plastiikkakirurgi sitten voi käyttää apuna uuden rinnan muotoilemisessa. (Tuossa kohtaa muuten jo nauratti, ei minusta aiemmin ole tissikuvia otettukaan). Kävi niin tai näin, minun ei tarvitse viettää loppuelämääni tissipuolena.

Seuraavanlainenkin ajatus mieleeni on tullut: Jos minulla olisi tosi isot rinnat, olisiko kyhmy löytynyt näin aikaisessa vaiheessa? Sitä on tietysti turha jossitella. Olen kuitenkin luvannut itselleni nyt kaksi asiaa. Kun tästä on selvitty, minä a) tutkin rintani säännöllisesti b) en moiti tissejäni, vaikka ne eivät mitkään muotovaliot olekaan.